30 vuotta vahvaa osaamista!
Olemme toimineet vuodesta 1981 johtavana autoteknisen tiedon toimittajana suomalaisille autokorjaamoille. Alkuvaiheessa 80-luvulla tieto toimitettiin kirjoina sekä erilaisina printtimedioina, mutta 90-luvulla autotekniikan muutoksen myötä kasvanutta informaatiota ei enää pystytty hoitamaan pelkästään kirjoina. Sähköiset ohjausjärjestelmät alkoivat yleistyä autoissa 90-luvun puolessavälissä. Tämä kasvatti valtavasti informaation määrää ja kysyntää. Nykypäivän autossa voi olla kymmeniä erilaisia sähköisiä ohjausjärjestelmiä. Kasvaneen informaation myötä mukaan astui sähköinen media tietojen toimittamisessa. Nykyään käytännössä kaikki tieto toimitetaan ohjelmistoina, internetpalveluina sekä erilaisina järjestelmäintegraatioina.
Ammattitiedon oikeellisuus ja ajantasaisuus on meille tärkeä asia. Jo alusta alkaen on meillä ja englantilaisella päämiehellämme Autodata Ltd:llä ollut pyrkimyksenä toimittaa vain autojen valmistajilta saatua teknistä tietoa. Näin olemme varmistuneet siitä, että toimittamamme tieto on ollut ja tulee myös jatkossa olemaan mahdollisimman ajantasaista.
Tulevaisuuden haasteena meillä on tuottaa jatkuvasti kehittyvä autotekniikka helposti käytettäväksi tiedoksi kaikille autokorjaamoille. Kehitämme jatkuvasti yhteistyökumppaniemme kanssa järjestelmiä ja palveluita, joilla autokorjaamot voivat nyt ja tulevaisuudessa yhä tehokkaammin käyttää hyväksi Autodata-tietoa liiketoiminnassaan.
Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat olleet mukana matkan varrella. On ilo todeta, että meillä on edelleen asiakkaina autokorjaamoita, jotka ovat käyttäneet Autodata-tietoa jo 30 vuotta.




